HUOM!

Kirjoitin tämän tekstin muutama vuosi takaperin, käydessäni vielä lukiota. Ajatuksista paistaa kokemattomuus, nuoruuden innokkuus ja jopa ylimielisyys. Teksti provosoi voimakkaasti kritisoimaan siinä esitettyjä vahvoja mielipiteitä. Ideat ovat suhteellisen abstrakteja ja päämäärien, prioriteettien sekä unelmien hierarkia on vähintäänkin erikoinen.

Kuitenkin, tekstistä löytyy vieläkin joitain mietinnän arvoisia huomioita ja ajattelin sen olevan lukijalle viihdyttävää luettavaa. Se kuvaa myös hyvin intohimoani suorittamista, opiskelua ja taitojen kehittämistä kohtaan. Lukunautintoja!


 

Kehity!

Kaikki mikä ei ole rakentavaa tai kehittävää, on täysin turhaa. Tämä ajatus sinkosi päästäni aivan yllättäen, luoden yhä uusia ideoita ja mietintöjä. Eikö elämässä tulisi pyrkiä parhaaseen mahdolliseen versioon itsestään? Tuollaista parasta versiota ei saavuteta tuijottamalla televisiota tai räpläämällä hyödyttömästi kännykkää. Aivan kuten jo antiikin filosofit ajattelivat, elämän päämääränä on jatkuva kehitys. Onnellinen elämä koostuu ihmisen luontaisten kykyjen ja ominaisuuksien kehittämisestä. Eikö olisi autuasta ajatella tämän olevan elämän päämäärä?

Kuvittele elämä, jossa jatkuvasti kehität itseäsi kohti uusia ulottuvuuksia, heität itsesi jatkuvasti uusiin haasteisiin; lopputuloksena on vääjäämättä uskomattoman ideaalinen ihminen. Vielä kirsikkana kakun päällä, tämä jatkuva kehittyminen tuottaa jatkuvasti mielihyvää. Todellista mielihyvää. Lisäksi se pikkuhiljaa kasvattaa sinuun kohdistetun ihailun ja kunnioituksen määrää. Lopultahan sinusta tulee vääjäämättä uomo universale, yleisnero.

Tämän voisi ajatella olevan myös kritiikkiä nyky-yhteiskuntaa vastaan. Elämä on nykyään (varsinkin nuorille) yhtä kuin sosiaalinen media ja turhaakin turhemmat ajanvietteet, kuten ryyppääminen ja baareissa heiluminen. Tällaiset asiat päinvastoin estävät kehitystä, jopa taannuttavat ihmisen viisautta ja taitoja. Nykynuorten ajatusmaailmaan kuuluu idea siitä, että tällainen ystävien kanssa humaltuminen on sitä täydellisintä onnellisuutta. Sitä se ei todellakaan ole, se on oikeastaan itsepetosta, alkoholilla ja nikotiinituotteilla kehitetty hetkellinen tila, josta vieläpä joudutaan maksamaan huonolla ololla seuraavana päivänä. Se on vain näennäisen ”onnellisuuden” lainaamista seuraavalta päivältä.

Mielestäni on täysin väärin ajatella, että koska elämä on niin lyhyt, se on elettävä ”täysillä” – ja tällä yleensä tarkoitetaan juuri rajua juhlimista tai adrenaliinin täyteisten hetkien kokemista. Nämä asiat ovat ohikiitäviä, mitättömiä. Ne eivät vaikuta lopputulokseen mitenkään. Huippuunsa kehityt taidot ja tiedot taas ovat pysyvämpiä, varsinkin jos niitä jaksetaan jatkuvasti myös pitää yllä. Jokainen meistä haluaisi vaikuttaa tähän maailmaan jossa elämme, jokainen haluaisi olla merkittävä henkilö, joka ei katoaisi muiden ajatuksista kuoleman myötä. Jos haluaa jättää tällaisen merkin historiaan, tulee tehdä jotain ennenkuulumatonta, tulee kehittyä niin paljon, että ihmiset eivät voi olla evat.

Nykyaikaa kutsutaan jopa liian ”suorituspainotteiseksi”. Nuoria kuulemma painostetaan liikaa – urheilukin on nykyään pelkkää suorittamista, kuten koko muukin elämä. Minä taas olen tyytyväinen, että tähän on vihdoinkin herätty. Kyllä, elämä on suorittamista, ja niin sen tuleekin olla. Elämä todellakin on teleologista, sillä on jokin päämäärä. Se joka suorittaa tuota päämäärää parhaiten, on yksinkertaisesti onnistunut elämässään muita paremmin. Ihminen, joka menestyy ja jaksaa päivästä toiseen kehittää itseään uudelle tasolle, vääjäämättä nousee myös muita ihmisiä korkeammalle tasolle. Ainakin jollain tavalla. Tietenkin tässä voidaan taas mietti asiaa arvojen kannalta. Eri ihmiset arvostavat eri asioita ja siten menestys tietyssä asiassa ei ehkä merkitse yhtä paljon muille kuin itse menestyjälle. Mutta tämä ei edes ole pääasia: menestys tuottaa menestyjälle itselleen mielihyvää, tärkeintä ei ole se, mitä muut kenties tuosta menestyksestä ajattelevat.

Sanottakoon myös, että menestys ainoastaan yhdellä elämänalueella ei ole riittävää. Ei riitä, että kehität jatkuvasti vain samaa taitoa, karttaen sinulle vaikeita asioita. Kehityshän lakkaa tyytyväisyyteen, joten ylisnero ei voi koskaan ollakaan täysin tyytyväinen itseensä. Itseään tulee kehittää uusilla alueilla kerta toisensa jälkeen, jolloin tuloksena on onnellinen uomo universale, joita muut kunnioittavat ja josta jää merkki historiaan.

Kaikki on kehitettävissä

Se vähäinen tieto, jonka olen tähän saakka elämässäni saanut päähäni kerättyä, on saanut minut oivaltamaan, kuinka jokainen asia on kehitettävissä. Aivan kuten kreikkalaisfilosofi Aristoteleskin ajatteli, kaikki on potentiaalisesti jotain ja jokaisessa asiassa on potentia aktualisoitua. Ei ainoastaan fyysiset taidot, vaan myös henkisiksi luottavat asiat – kuten muisti ja ajatukset – ovat kehitettävissä. Se taitojen ja tietojen kirjo, joka yksittäisen ihmisen on mahdollista saavuttaa, ja se vaikutus, joka näillä tiedoilla ja taidoilla voidaan saavuttaa, on uskomattoman laaja. Mutta kuten aikaisemmin sanottu, tämä kirjo tarvitsee aktualisoituakseen jatkuvaa kehittämistä ja ylläpitoa.

Esimerkkinä toteamukseni vahvistukseksi voidaan ottaa esimerkiksi mielenfilosofian ja neurologian saavutukset. On todistettu, että aivan kuten motoristisia taitoja – urheilulajin taitamusta, tiettyjen liikesarjojen osaamista – myös muisti on harjoitettavissa huippuunsa. Kenties ei koskaan täydellisyyteen asti, mutta edistettävissä kuitenkin. Muistia voi harjaannuttaa aivan samoilla tavoilla kuin ihmisen fyysisiäkin ominaisuuksia. Pääasiana ovat niin tutut kertaus ja motivaatio oppimiseen (kehitykseen!). Asioita, joita ei halua oppia, ei myöskään helpolla opi. Tämän takia kannatta kenties pysytellä osan ajasta mukavuusalueellaan, mutta kuten mainittu, on tärkeää myös hypätä välillä pois junan kyydistä suoraan epämukaviin(kin) asioihin. Näin maksimoidaan kehitys. Luodessasi uuden kehityksen alueen – esimerkiksi jos harrastat tennistä ja siirryt mukavuusalueeltasi vaikkapa kamppailulajeihin – opit alun kömpelyydestä huolimatta uusia asioita, jotka myös edistävät väistämättä jotain osa-aluetta tenniksessäkin.

 

Päämäärät – kehityksen työkalu

Iso ja tärkeä osa optimaalista kehitystä on päämäärä ja etenkin sen asettaminen. Päämäärä itsessään ei vielä takaa onnistumista, mutta kun se on asetettu rationaalisesti huomioiden ihmisen pitkäjänteisyys, kunnianhimo, tulevaisuuden näkemykset ym., onnistumisen mahdollisuus nousee kohisten. Jos esimerkiksi tiedetään, että henkilö on erittäin äkkipikainen, eikä pysty näkemään asioita pitkällä tähtäimellä, on tietenkin tärkeää asettaa päämärät lyhyelle tähtäimelle. Jollekin taas lyhyellä aikavälillä saavutetut asiat voivat antaa liian vähän tyydytystä, jolloin kiinnostus lopahtaa. Tällainen henkilö tarvitsee joko pidemmän aikavälin päämäärilleen tai kovemman tahdin sen saavuttamiseksi.

Hyvä esimerkki päämääristä ja niiden luomasta motivaatiosta on koulunkäynti. Itse esimerkiksi koin koko ala- ja ylä-asteen ajan eteenpäin ajavana päämääränä hyvät koenumerot ja arvosanat. Tällaiset päämäärät kuitenkin menettivät pikku hiljaa merkityksen minun turtuessa niistä saatuun hyötyyn ja niiden samankaltaisuuteen. Ne eivät enää tuoneet elämääni mitään uutta, enkä myöskään nähnyt niistä saatua hyötyä tarpeellisena. Tämän takia on tärkeää asettaa itselleen jatkuvasti uusia, erilaisia päämääriä, jolloin on helpompi pysyä motivoituneena, eikä ole vaaraa tällaisesta päämäärien hämärtymisestä.

Unelmat ovat eräänlaisia päämääriä, mutta toisin kuin päämääriin, unelmiin kuuluu ripaus epärealistisuutta. Yhtä kaikki ne ovat tärkeitä kehitykselle. Ne ovat motivaation lisävoima, niiden avulla päämäärien jälkeenkin on jotain tavoiteltavaa. Niiden ei kenties tulekaan koskaan toteutua, tai jos toteutuvat, henkilön tulee asettaa itselleen aina uusia unelmia. Kehityksen jatkumo voidaankin siis esittää:

 

Prioriteetit – kehityksen suunta

Prioriteetit ovat alati kosketuksissa päämääriemme kanssa. Päämäärät pitävät motivaatiomme korkealla ja antavat puhtia jaksamiseen, kun taas prioriteetit näyttävät suunnan päämääriemme oikeanlaiselle asettamiselle. Päämäärien tulee aina juontua prioriteeteista, eikä toisinpäin. Prioriteettien muuttuessa muuttuvat yleensä myös päämäärät. Se on elämän luonnollinen sykli.

Prioriteetit tulevat vaihtumaan jossain vaiheessa elämää, luultavasti useaan otteeseen. Prioriteetit muuttavat elämämme suuntaa luoden kehityksellemme uuden suunnan. Oikeastaan prioriteettien vaihtuminen on tärkeä asia kehityksen ja epämukavuusalueen löytymisen kannalta. Prioriteettien vaihtumista voidaan verrata Thomas Kuhnin tieteellisiin vallankumouksiin. Jokainen prioriteetti olisi Kuhnin mielestä yksi paradigma, ajanjakso, jolloin henkilö kehittää taitojaan tiettyjen perusoletuksien pohjalta. Bodari esimerkiksi käy säännöllisesti salilla, koska tietää sen kasvattavan lihaksia, jonka hän taas uskoo johtavan johonkin päämäärään, esimerkiksi kehonrakentajien kilpailun voittoon. Nämä perusoletukset (prioriteetit) tulee kuitenkin jossain vaiheessa kyseenalaistaa, pitää osata nähdä myös muiden asioiden arvo. Tällöin päädymme – Kuhnin visiossa – kriisivaiheeseen, jossa vaihdetaan vanhasta paradigmasta (prioriteetista) uuteen. Tuo prioriteetti sitten muuttaa ajatteluamme ja kehityksemme suuntaa.

Prioriteettien vaihtuminen ei kuitenkaan tarkoita, että vanha prioriteetti olisi parempi tai huonompi verrattuna uuteen prioriteettiin. Henkilön mielentila ja ajatukset vanhaa prioriteettia kohtaan vain muuttuvat, eikä se tarkoita, ettei joku toinen voisi sen jälkeen valita tuota vanhaa prioriteettia korkeimmaksi prioriteetikseen.  Prioriteetit ovat siis yhteismitattomia.

Epäonnistuminen/kritiikki

Jokainen rationaalinen henkilö ymmärtää, että jossain vaiheessa ihmistä kohtaa epäonnistuminen. Kuten useat menestyksekkäät ihmiset ovatkin sanoneet, epäonnistuminen on ovi uudelle suunnalle, uudenlaiselle kehitykselle. Oikeastaan ei tulisi edes puhua epäonnistumisesta: jokainen virhe tulee nähdä askeleena eteenpäin, tienä seuraavalle tasolle. Jos tällaisen ajattelutavan saa iskostettua takaraivoon, ei elämässä tapahdu epäonnistumisia, vain erilaisia onnistumisia.

Maailmassa on jo riittävästi ihmisiä, jotka eivät uskalla tarttua tilaisuuteen epäonnistumisen pelossa. Mitä kaikkea uskaltaisimmekaan tehdä, jos epäonnistuminen ei olisi mahdollisuus!


 

Seuraa blogia Bloglovinissa!