Haluan asettaa tavoitteita, jotka takaavat menestyksekkään elämän.

Haluan harjaantua jossain asiassa niin suvereeniksi taituriksi, että se väistämättä johtaa minut menestyksen polulle.

Haluan menestyä pian, tässä ja nyt.

Jotta voisin harjaantua jossain asiassa suvereeniksi taituriksi, tulisi minun todella nauttia siitä. Sen tulisi olla yksi suurimmista intohimoistani ja kummuta sisäisestä motivaatiosta.

Lisäksi suvereeniksi taituriksi harjaantuminen vaatisi aikaa.

 

Miten sitten voisin onnistua tässä paradoksaalisessa syklissä?

En vielä tiedä, mitkä ovat intohimoni kohteet.

Näiden intohimojen selvittäminen vaatisi aikaa ja vähintäänkin sitä, että kokeilisin osaamistani usealla eri osa-alueella. Näin voisin ehkä joskus tulevaisuudessa löytää todellisen intohimoni kohteen.

Kun intohimon kohde olisi minulle selvääkin selvempi, alkaisi harjaantuminen. Jälleen tämä veisi aikaa. Ja tämä ainoastaan siis siinä tapauksessa, että joskus löytäisin sen tekemisen palon ja sisäisen motivaation. Miten voisin edes sen jälkeen olla varma, että tämä on se asia, josta saan suurimman nautinnon?

Lopuksi tulisi menestys.


Ongelmana on aika.

Kun katson ympärilleni, näen ihmisiä, jotka ovat toteuttaneet suurinta intohimoaan lapsuudestaan asti. He ovat vuosikymmeniä edelläni. Tuntuu, kuin olisin tippunut junasta ja asettamani tavoitteet olisivat täysin saavuttamattomissa – aina löytyy joku, joka soveltuisi paremmin asettamani tavoitteen saavuttajaksi.

En pysty kiertämään sitä faktaa, että en voi vain päättämällä päättää intohimoni kohteita. Sisäistä motivaatiota ja sen mukanaan tuomaa menestystä ei voi jahdata.

Ne pitää löytää.

Ajan kanssa.

 



 

Jaa?