Teksti, jonka jokaisen aloittelevan nuoren yrittäjän kannattaa lukea.

Nuori Yrittäjyys ry

ny_polku_2015_fi

NY:n tarjoamat ohjelmat – käytännön opiskelua laidasta laitaan!

Kuten jo järjestön nimikin siihen viittaa, Nuori Yrittäjyys ry (NY) tähtää vahvistamaan ”nuorten yrittäjyysasennetta, työelämätaitoja ja taloudenhallintaa”. NY:n toteuttamat ohjelmat toteutetaan yleensä kouluissa osana opiskeluja ja kohderyhmänä ovat 7-25 vuotiaat nuoret. Eri ikäluokille kohdistetut ohjelmat haastavat oppimaan oman toiminnan (learning by doing) kautta tiimityöskentelyä, ongelmanratkaisua, omien ideoiden kokeilua ja vastuunottoa omasta työstä.

NY tarjoaa nuorille esimerkiksi mahdollisuuden kokeilla yrittäjyyttä kouluvuoden ajan (Vuosi Yrittäjänä), innovointia yrittäjyysleireillä (NY 24h -leiri) ja NY-aktiivina toimimista alumneille (JALUMNY). Ohjelmat on suunnattu tarkoitettu koulujen, oppilaitosten sekä yliopistojen käyttöön osaksi opetusta ja niitä voidaan hyödyntää sekä perusasteen, toisen asteen ja korkea-asteen opetussuunnitelmissa. Esimerkiksi NY Vuosi yrittäjänä -ohjelmaan osallistui vuonna 2015 yhteensä 49 lukiota, 51 ammattioppilaitosta ja 61 peruskoulua!

Kuka tahansa voi lähteä mukaan NY vapaaehtoiseksi tukemaan nuoria ja jakamaan osaamistaan seuraaville sukupolville. NY:n kotisivujen mukaan ”riittää, että on kiinnostunut asiasta, ennakkoluuloton, valmis antamaan aikaansa ja osaamistaan nuorille sekä haluaa sitoutua toimintaan”. NY:n toiminta on laajaa: vuosien 2013 ja 2014 välillä tavoitettiin yli 50 000 nuorta! Järjestö toimiikin yritykselle mainiona väylänä yhteiskuntavastuunsa toteuttamiseen.

Halutuin kumppani nuorten yrittäjyys-, työelämä- ja taloustaitojen kehittäjänä.

 

NY Uskalla Yrittää -finaali

 

Kamppi1

Miten uskomattoman yritteliäs ja iloinen meininki vallitsikaan Kampin kauppakeskuksessa Uskalla Yrittää! -tapahtumassa 12.4 kello 15.00-18.00. Tapahtuma keräsi yhteen 200 nuorta yrittäjää ja heidän 64. ainutlaatuista yritystään. Jo muutama haastattelu näiden nuorten yrittäjänalkujen ja vapaaehtoistyöntekijöiden kanssa kertoi selvästi siitä, miten Suomen tulevaisuus on hyvissä käsissä. Kaikki olivat avoimesti iloisia, valmiina vastailemaan heille esitettyihin kiperiin kysymyksiin ja jokainen oli selvästi todella innoissaan saadessaan olla osa tätä tapahtumaa. Oli häkellyttävää, kuinka hienosti peruskouluikäiset opiskelijat pitchailivat yrityksiään ja myivät ständeillä itse kehittelemiään tuotteita. Ilmapiiriä nostattivat myös Alexander Stubbin avauspuhe sekä opetusministeri Sanni-Grahn Laasosen ja Microsoftin viestintäjohtaja Camilla Lindforsin puheet.

Jo finaalin pääsy oli kovan työn kautta saavutettu virstanpylväs. Ensimmäinen karsinta tapahtui kunkin oppilaan omassa koulussa, jossa koulun koosta riippuen valittiin parhaat ryhmät alueellisiin semifinaaleihin. Semifinaaleissa ryhmä ei edusta ainoastaan kouluaan, vaan omaa aluetta ja kuntaansa. Toisesta vaiheesta eteenpäin selviytyneet saavat kutsun komivaiheiseen Uskalla Yrittää -finaaliin: kahden päivän aikana tarkoin liike-elämän ammattilaisista koostuva tuomaristo tutustuu yritysten toimintaan 1) messuilla, 2) yritysesittelyssä sekä 3) haastatteluiden kautta. Kirsikkana kakun päällä tuomariston valitsemat finalistit jatkavat Suomen edustajina kesällä Sveitsissä järjestettäviin nuorten yrittäjien Euroopan mestaruuskilpailuihin!

Uskomatonta oli myös se, että yrittäjäkokelaat todella perustavat oman yrityksen ja pyörittävät sitä vuoden ajan. Tuotteiden myynti ja markkinointi, kirjanpito ja muut yrityksen juoksevat asiat ovat täysin nuorten vastuulla. Toki he saavat mentorointia ja avustusta opettajilta ja tuomaristolta, mutta on varmasti todella opettavaista kohdata yrittämisen haasteet omista luokkatovereista koostuvan ryhmän kanssa. Yrittäjät myös sijoittavat yritykseen kukin muutamia kymmeniä euroja, jotta mukaan saadaan sitoutumista ja todellista yritysriskiä. Kaiken tämän lisäksi yritys myös ajetaan alas eli viedään konkurssiin vuoden päätteeksi, joten myös tämä – yrittäjille niin kovin tuttu – haaste käydään läpi Vuosi Yrittäjänä -ohjelman aikana

Nuoria Yrittäjiä

Team Pink Ponies NY

Kuvassa vasemmalta Emmi Määttä, Heidi Olli ja Roosa Kiilavuo.

Team Pink Ponies NY

Miten päädyitte Uskalla Yrittää -finaaliin?

”Aluksi meillä oli koulukohtaiset karsinnat. Sen jälkeen oli vuorossa alueelliset semifinaalit Kotkassa, jonka jälkeen pääsimme tänne (finaaliin). Jo pelkästään oman koulumme karsintoihin osallistui yli 20. ryhmää ja noin puolet karsiutuivat tässä vaiheessa. Olemme viettäneet aikaa hevosten kanssa pienestä pitäen ja päätimme heti alkuvaiheessa, että osallistuisimme kilpailuun kolmistaan. Yrityksen tuli liittyä jollain tapaa hevosiin, koska meillä on tietoa ja taitoa toimia niiden kanssa.”

Mitä kaikkea kilpailu on teiltä vaatinut?

”Olemme oikeastaan harjoitelleet todella paljon. Meillä oli esimerkiksi se yritysesittely (Uskalla Yrittää -finaalin ensimmäinen vaihe) ja harjoittelimme todella paljon sitä varten – esittely tietenkin jännitti todella paljon.”

Mitä olette oppineet?

”Olemme tietenkin oppineet esiintymistaitoja, kun olemme päässeet osallistumaan useisiin tapahtumiin. Nykyään on paljon helpompaa puhua vieraillekin ihmisille avoimesti ja ryhmätyöskentelymme on parantunut.”

Suosittelisitteko kilpailuun osallistumista muillekin?

”Joo, kyllä! Saa mahdollisuuden tavata uusia ihmisiä, saa pitää hauskaa ja oppii työelämätaitoja kokemusten kautta.”


Candle Queen NY

Kuvassa vasemmalta Vilja Kaukinen, Minja Majasuo, Maria Nurmi.

Candle Queen NY

Miten päädyitte Uskalla Yrittää -finaaliin?

”Olemme Raisiosta, Vaisaaren koulusta. Koulussamme järjestettiin ekonomian kurssi, ja kaikki kurssilaiset osallistuivat Vuosi Yrittäjänä -ohjelmaan.”

Miten olette valmistautuneet kilpailun eri vaiheisiin (koulukohtaiset karsinnat, semifinaali, finaali)?

”Esimerkiksi semifinaaleja varten valmistimme suuren määrän kynttilöitä, jotta ne eivät pääsisi loppumaan kilpailun aikana. Lisäksi mietimme, mitä mahdollisia kysymyksiä tuomaristo esittää ja kehittelimme niihin vastauksia.”

Miten ryhmänne on hoitanut yrityksen perustamisen ja sen pyörittämisen?

”Hoidimme ne itse. Ja ihan hyvä yrityshän tästä tulikin! Meillä oli tukena kaksi ekonomian opettajaa, jotka auttoivat meitä aina, kun meillä oli ongelmia. Keskityimme aina ekonomian tunneilla ainoastaan näihin yritysjuttuihin ja olemme myös vapaa-ajalle valmistelleet kynttilöitä – aina silloin kun ehti treenien ja koulunkäynnin välillä. Vähän on siis ollut kiireistä viimeaikoina.”

Kertokaa hieman tuotteestanne ja siitä, mistä saitte idean sen valmistamiseen?

”Halusimme tehdä tuotteen, jota muut yritykset eivät Suomessa tarjoa. Päädyimme siihen, että tällaisia kynttilöitä ei taida kukaan Suomessa tarjota. Käytämme kynttilöissämme kierrätysmateriaalia, eli ne on siis tehty käytetyistä kynttilöistä. Lisäksi ne asetellaan kierrätysmateriaaleista tehtyihin muotteihin.”

Mitä yritykselle tapahtuu Vuosi Yrittäjänä -ohjelman jälkeen?

”Yritys pitää lopettaa (ajaa alas) kesäkuussa. Sen jälkeen on mahdollisuus perustaa oma” ”oikea” yritys.”

Mitä olette oppineet ja miten olette hyötyneet kilpailusta?

”No ainakin, että yrittäminen vie todella paljon aikaa ja siihen täytyy todella omistautua. Olemme tulleet myös paljon sosiaalisemmiksi ja sanavalmiimmaksi. Esimerkiksi jos joku kysyy jotain, niin osaa helpommin antaa järkevän vastauksen. Saamme myös kaikki yrityksen kautta kerätyt tuotot itsellemme ja yrityksemme on tuottanut hyvin. Myös Nuori Yrittäjyys ry ja sen kilpailut ovat tuoneet yrityksellemme paljon näkyvyyttä.”


WWUF

Kuvassa vasemmalta Walter Vikström ja Fredrik Ahlgren.

WWUF – Woodworkers UF

Miten päädyitte Uskalla Yrittää -finaaliin?

”Koulussamme oli aineena ”nuori yrittäjyys” ja opiskeluihin kuului osallistuminen Vuosi Yrittäjänä -ohjelmaan. Olimme Uudenmaan alueen perusasteen paras yritys ja sitä kautta pääsimme finaaleihin. Tämä on vaatinut aivan hirveästi töitä – mutta se on ollut hauskaa!”

Mikä on tuotteenne?

”Teemme itsetehtyjä puutuotteita. Idea tähän lähti puutyön osaamisestamme ja siitä, että arvosanamme tässä aineessa olivat hyviä. Lisäksi meillä on hyvät tilat tällaisen toiminnan pyörittämiseen.”

Mitä olette oppineet?

”Tämä on vienyt aikaa ja ollut aika rankkaa, mutta meillä on ollut todella hauskaa. Pikku hiljaa kilpailun edetessä on tullut sellainen fiilis, että voisi haluta yrittäjäksi. Toinen meistä on hoitanut enemmän kirjanpitoa ja toinen itse tuotteiden valmistusta – olemme oppineet toisen tekemisestä paljon.”

Pikku Yrittäjät nostattamassa tunnelmaa

Pikku Yrittäjät

4.-5. luokkalaisille suunnattuun Pikkuyrittäjät-ohjelma oli mahtava lisä tapahtumaan. Pikkuiset alakoululaiset seikkailivat ihmismassoissa jaellen Nuori Yrittäjyys ry:n flyereita, ohjasivat kiireisiä ihmisiä yrittäjäkokelaiden ständeille ja poseerasivat innokkaasti tähtivieraiden kanssa selfiekuvissa.

”Pikkuyrittäjät on alakouluikäisille lapsille suunnattu ohjelma, jossa tutustutaan tekemällä oppien työelämätaitoihin, taloudenhallintaan ja yritteliämäiseen asenteeseen. Pikkuyrittäjät-ohjelman perustana on omiin vahvuuksiin tutustuminen, omien ideoiden kehitteleminen ja tuotteistaminen sekä ryhmätyötaitojen harjoittelu.”

Pikku Yrittäjien taipaleeseen kuuluu esimerkiksi oman pikkuyrityksen perustaminen sekä yrityksen logon, sloganin ja yritysilmeen suunnittelu. Ohjelmaan kuuluu myös tutustumista yrittäjille tärkeisiin taitoihin, kuten esiintymiseen, markkinointiin ja viestintään. Tapahtuman aikana oli vaikeata käsittää, että nämä innokkaat ja osaavat lapset olivat vasta alakouluikäisiä: niin mahtavasti he loivat lisäarvoa tapahtumalle työpanoksellaan.

Mitä kaikkea olette Pikku Yrittäjinä kokeneet?

”Vanhempamme ilmoittautuivat tuomaristoon ja meidät mukaan Pikku Yrittäjät -ohjelmaan. Ohjelma alkoi oman firman keksimisellä ja kaikkeen yrittäjyyteen liittyvän harjoittelulla. Olemme käyneet esimerkiksi mainostoimistoissa vierailuilla ja tänään pääsimme mukaan tänne finaaliin. Yhteensä näitä vierailuja on ollut jo neljä. Emme vielä ole päässeet myymään tuotteitamme, mutta pääsemme osallistumaan pohjoismaiden suurimpaan yritystapahtumaan, jossa saamme sitten esitellä tuotteemme.”

Mitä olette oppineet?

”Enää ei nolota niin paljon esiintyä! Ja olemme ymmärtäneet, että yrittäminen ei ole niin helppoa kuin voisi luulla. Suosittelemme pikkuyrittäjyyttä kaikille!”

Korkeakouluopiskelijat osana vapaaehtoistoimintaa

Messutoimisto

Tapahtumaan oli myös loistavasti yhdistetty opiskelu ja opintopisteiden kartuttaminen. Haaga-Helian ammattikorkeakoulun opiskelijat olivat avustivat Nuori Yrittäjyys ry:tä tapahtuman järjestämisessä alusta alkaen. Kyseessä oli projektijohtamisen kurssi ja opiskelijat olivat säännöllisesti palaveeranneet ja suunnitelleet pienemmissä tiimeissä tapahtuman toteutusta. Yhteensä projektissa oli mukana 45 Haaga-Helian opiskelijaa. Kurssi oli hyvin vapaatoiminen, eivätkä opettajat osallistuneet projektin suunnitteluun: näin asioita opittiin kokeiluiden, virheiden ja onnistumisten kautta.

Tapahtuman aikana opiskelijat toimivat asiakaspalvelijoina 4. kerroksen Messutoimistossa sekä rakensivat yrittäjäkokelaiden myyntistandeja. Päivittäistavaraketju Lidlikin oli saatu mukaan tarjoamaan opiskelijoille apetta ja virvokkeita, joten lepotilassa meininki oli energinen!

Tällaisten opettavaisten ja kaikki hyödyttävien vapaaehtoisprojektien yhdistäminen opiskeluun on aivan mahtava konsepti, jota tulisi kannustaa korkeakouluissa sekä perus- ja toisen asteen kouluissa.

Jaa?